På svenska
1/2011
 
 
 
 
 
 
  Kvarken Global Business – Globaali kilpailukyky pk-yrityksille
 
 
 
   

Tämän päivän pienet ja keskisuuret yritykset ovat suurten haasteiden edessä yhä enemmän globaalistuvassa maailmassamme. Riittämättömät resurssit kehitystyöhön, markkinointiin ja kontaktien etsimiseen tekevät maailmanlaajuisessa kilpailussa pärjäämisen vaikeaksi.

Tätä tilannetta alueiden väliseen yhteistyöhön panostava hanke Kvarken Global Business pyrkii parantamaan. Kolmevuotisen hankkeen tavoitteena on auttaa Merenkurkun alueen pk-yrityksiä saavuttamaan globaali kilpailukyky. Tämä tapahtuu mm. Merenkurkun molemmin puolin sijaitsevien yritysten yhteistyön parantamisella. Hanke myös auttaa yrityksiä niiden pyrkimyksissä liiketoimintansa kansainvälistämiseen ja kehittämiseen.

Hanke on lujasti ankkuroitunut, sillä elinkeinoelämän organisaatiot Merenkurkun molemmin puolin ovat vaikuttaneet hankkeen rakentamisessa alueen pk-yritysten tarpeista lähtien. Ruotsin puolella työtä koordinoi ALMI Företagspartner Nord ja Suomen puolella Viexpo.

Vientiverkostot aktivoivat alihankkijoita
Hankkeen päätoimintoihin kuuluu venealan vientiverkosto. Vientiverkostoon kuuluu yhdeksän suomalaista ja ruotsalaista yritystä ja sitä vetää Viexpon vienti-insinööri Johan Asplund. Vientiverkostolla on kaksi pääsuuntausta: yksi niistä on, että pyritään yhdessä tarjoamaan ja markkinoimaan korkeatasoisia järjestelmätoimituksia ja alihankintoja veneteollisuuden alalla.

– Pienyritysten vahvuus on, että toimijoita on monta, sanoo Johan Asplund. Kun muodostamme kokonaisen verkoston, joka tekee yhteistyötä, voimme ottaa tehtäväksemme kokonaisia hankkeita sen sijaan, että tekisimme vain yksittäisiä osia.

Verkoston yritykset ovat osallistuneet fact finding -matkalle Italiaan ja markkinoineet yhdessä toimintaansa erilaisilla messuilla ulkomailla. Lisäksi on panostettu kattavan infomateriaalin työstämiseen yrityksistä ja niiden palveluista usealla kielellä, sekä yritysten markkinointiin laajalla alueella.

– Vientiverkoston budjetista tuet kattavat noin 75 %, kertoo Johan Asplund. Yritykset panostavat vain 25 % kustannuksista.

Yritykset valitsevat itse miten aktiivisesti ne osallistuvat vientiverkoston toimintaan, mutta joka on valmis olemaan aktiivinen, saa myös suurimman hyödyn verkostosta. Muutama yritys hakee lisäksi omaa kehitysrahaa osaamisensa kehittämiseen.

Vetoapua suuremmilta toimijoilta
Toinen verkoston sisäinen suuntaus on luoda kahden suuremman alumiiniveneen loppuvalmistajan, ruotsalaisen Anytecin ja suomalaisen Kewatecin avulla ketjureaktion tavoin työtilaisuuksia alihankkijaverkostolle. Hanke auttaa kahta suurempaa toimijaa lisäämään myyntiään, mikä hyödyttää muita vientiverkoston osallistujia, mutta myös muita toimijoita, joita suurempi tuotanto koskettaa.

Vientiverkoston yritysten välinen yhteistyö on myös johtanut siihen, että Anytec siirtää suurempien veneidensä asennustyön Pietarsaaren seudulle. Uusi panostus julkistettiin huhtikuun alussa ja koskee sekä vientiverkoston sisäisiä että ulkopuolisia yrityksiä ja luo noin kymmenen uutta työpaikkaa. Ensimmäisen veneen on tarkoitus olla valmis jo ennen kesälomia.

– Kaikki Anytecin hytillä varustetut veneet kootaan seudullamme, kertoo Johan Asplund. Tämä tarkoittaa 10–15 000 työtuntia tulevana talvena. Arvioimme, että tuntimäärä tuplaantuu seuraavana talvena.

 
   
     
Kontakt Nyhetsarkiv Annulleringar